Two months left!!!

Ai että onko aika menny nopeesti??
ON! Aivan liian. Tuntuu ihan eiliseltä, ku hyppäsin ulos lentokoneesta 45 asteen helteisiin ja kaikki oli vielä ihan uutta ja outoa. Suoraan sanoen en paljon muista niistä ensimmäisistä päivistä täällä. Pää oli niin sekasin kaikesta, mitä näki ja kuuli ja siihen päälle piti vielä vieraalla kielellä kommunikoida. Itse kukin menis moisesta sekasin. Nyt kuitenkin elämä täällä on tullu niin läheiseksi, ja pelkkä ajatuskin kaiken tän jättämisestä kauhistuttaa. Onneksi sentään on vielä kaks kuukautta aikaa nauttia elämästä täällä, mutta samalla myös varautua lähinnä henkisesti Suomeen paluuta varten.

Koris sai kunniakkaan päätöksen viime viikolla, ku pidettiin kauden päätäjäiset illallisen merkeissä. Lähinnä muisteltiin mennyttä kautta, johon mahtui niin monenlaisia pelejä. Niin hyviä kuin sitten niitä huonojakin. Ja valitettavasti varsityn kausi päättyi näihin ei niin hyviin peleihin, kun hävittiin ensimmäinen substate-peli joukkueelle, joka meijän olis kuulunu voittaa. Ei siis päästy koriksen kanssa State-tasolle niin kuin golfissa, mikä tietysti harmitti niin valmentajia kuin meitä pelaajia. Nyt näin jälkikäteen kokonaiskuva kaudesta on kuitenkin positiviinen, joten ei tosiaankaan voi valittaa.

Kaikki seniorit sai ne omat julisteensa ja tollasen ison taulun, joka oli liikkasalissa Senior night:n aikaan. 

Kunniakirja 

Juliste

Toka jakso tuli päätökseen samaan aikaan ku koris loppu. Uusiin lajeihin oli taas try outit, joista mitään en ollu aikasemmin pelannu. Mä siis päätin nyt ottaa tän viimesen jakson vähän rennommin, kun kerran aika täällä on käymässä vähiin. Jos sitä ois alkanu taas pelaamaan jotain, treenejä olis ollu taas joka päivä ja jopa viikonloppuisinkin. Halusin kerranki kokeilla, miltä tuntuu kun onkin oikeesti aikaa koulun jälkeen nähdä vaikka kavereita, tai jos on joku tapahtuma Down townissa, ei tarvii kieltäytyä treenien takii. Ja ainahan salilla voi käydä, kun on aikaa ;)

Koulusta

Jokaisen kuukauden kolmas torstai Hutchinsonin keskussa tapahtuu aina jotain jännää. Tässä kuussa siel oli sellanen taidetapahtuma. Paljon hyvää musiikkia sekä paljon erilaisia käsitöitä ja maalauksia myynnissä. 

Kolmas ja viimeinen jakso koulussa on nyt siis ollut käynnissä parisen viikkoa, ja täytyy kyl sanoo et tää on ehkä löysin kaikista. Läksyi ei käytänössä oo ollu viel kertaakaan, koska niissäkin aineissa, joissa vois tulla läksyy, opiskelu painottuu vaan tunti työskentelyyn. En todellakaan paa vastaan, mut aattelen vaan sit kauhulla, millanen järkytys ensi vuoden lukioon paluu tulee olemaan. Noh, se on sitten sen ajan murhe! :) Alla mun vikan jakson lukkari.

      1st hour Digital Photography

      2nd hour English B

      3rd hour U.S history B

      4th hour Anatomy and physiology C (independent studying)

      5th Fundamental Art

Toi ekan tunnin valokuvaus on ehkä mun lempiaine tällä hetkellä. Aluks käytiin läpi sellaset teoreettiset asiat läpi esim. miten järjestelmäkameraa käytetään, mikä on ISO ja miten aperture tai shutter speed vaikuttaa kuvan laatuun. Aika nopeesti alettiin ottaa kuvia luokassa, jolloin harjoteltiin lähinnä valotuksen käyttämistä. Keväthän on jo aika pitkällä täällä, joten nyt tällä viikolla ollaan siirrytty ulos ja otettu kuvia luonnosta. Enkkua, historiaa ja anatomiaa mulla nyt on ollu enneki, joten niissä ei mitään sen ihmeellisempää tapahdu. Poikkeuksena vaan toi anatomian kurssi on itsenäinen, koska meijän koulussa ei varsinaisesti järjestetty C-osaa. Mutta täytyy kyllä todeta, että noista anatomian kursseista on ollu valtavan suuri apu lääkishaaveita ajatellen. Aivan uutena aineena tuli sit toi kuvaamataidonkurssi, jossa ollaan nyt lähinnä harjoteltu lyijykynän käyttöä piirtäen niin jalat kuin kädetkin. Seuraava työ on omankuvan piirtäminen, joten saa nyt nähdä, kuinka näköisen sitä sitten onnistuukaan piirtämään.

Viime viikonloppu oli kyllä hyvin kansasmainen. Lauantain mentiin yhden tuttavaperheen luokse kyläilemään, jotka asuu viljapeltojen keskellä niin täysin maalla kuin voi ollakkaan. Lähimmät naapurit oli noin 3 km päässä ja asfaltoidusta tiestä ei ollu tietoakaan. Niillä on sellanen pieni ns. maatila, jossa oli kanoja, kukko, vuohia, pari hevosta ja tietysti kissoja ja koiria. Perheeseen kului vanhempien lisäksi 5 tyttöä ja poika, joista se poika pelaa Spenserin korisjoukkueessa. Käytiin niiden vanhimpien tyttöjen kanssa sitten vuorotellen ratsastamassa perheen hevosilla ja käviltiin vehnän seassa ennen "talvea" kylvätyllä vehnäpellolla. Vaikea varmaan uskoa, mutta näkymä oli kyllä yllättävän kaunis auringon juuri laskiessa kumpuilevan maaston taa.

Yksi niistä harvoista kerroista, kun oon hevosen selkään kiivenny. Oli kyllä ihanaa ratsastaa, kun kerrankin pääsi kokemaan sen paljon puhutun maastoratsastuksen.

Kissat löysi mukavan lepopaikan kukkaruukusta. Itsekukin siis nautti auringon paisteesta.

Kansas girl

Minä ja perheen kaksi vanhimmista tyttäristä

Tänään alko meillä viikon kestävä Spring Break, jota on jo kauan odotettukki. Vielä tänää ollaan menossa taas Delphokseen, jossa ollaan yötä. Siitä sitten Lincolniin, Nebraskan pääkaupunkiin. Maantaina suunnitelmissa olis mennä Laura Ingalsin kotitaloon, joka siis sijaitsee täällä Kansasissa ja loppuviikoksi sitten Kansasin ehkä isoimpaan kaupunkiin, Kansas cityyn. Toivottavasti siis mukava loma tiedossa. Nyt pitää lähteä pakkailemaan, joten ensi kertaan! 

Vanhan loppu ja uuden alku

Helmikuun 24 päivä oli monellakin tavalla merkityksellinen. Ensinnäkin koriksessa meillä oli kauden vihoviimeinen ottelu ennen substate-turnausta. Samalle päivälle osui myös koulun senior night, jossa koulun vanhimmat saivat nauttia viimeisestä high school vuodestaan kiitosten kera. Ja tietysti tulihan se 18 vuottakin vihdoin täyteen!

Amerikkalaisethan tunnesti rakastaa erilaisia juhlia. Halloween, thanksgiving, joulu, ystävänpäivä, pääsiäinen.. - mitä näitä nyt on? Kaupassa on aina myynnissä sesonkituotteita, vaikka itse juhla on vielä kaukana. Siksi vähän etukäteen pelkäsin, kuinka suuri numero syntymäpäivästä tehdään. Suomalaisena kun on tottunut melkoiseen vaatimattomuuteen.

Päivä alkoi ihanasti isäntäperheen tuodessa aamupalaa sänkyyn suomalaisten onnittelujen kera. Sänkyyn oli sidottuna kolme ilmapalloa ja ihan omalla nimellä varustteuina. Yläkerrassa odotti host-perheen itse leipoma syntymäpäiväkakku, joka oli todellakin suuri yllätys. En voinu uskoo silmiäni. Kakku oli leivottu flyygelin muotoon ja näytti todellakin melko aidolta. Olin niin otettu, etten ois millään raaskinu palaakaan siitä syödä:)

"Host-mummi" oli joskus löytäny tällasen kakkupohjan, johon sit kuulu kaikki noi koskettimet sun muut.  Noi oli sit kaikki heränny aamulla tekee tota kakkua, ennen ku heräsin ja yllättivät mut kyllä pahemman kerran.

Iltapäivällä oli sitten lähtö kauden viimeiseen peliin, melko haikein, mutta samalla myös iloisin mielin. Oltiin pelattu sitä joukkuetta vastaan aikasemminkin ja voitettu 30 pisteellä, joten oli siis kiva ihan vaan mennä pelaamaan. Ei tarvinnu pahemmin stressata voitosta. Synttäreiden ja senior night:n kunniaksi meijän valmentaja pisti mut alotukseen varsity pelissä. Olin tunnetusti vähän hermoissani, mutta ihan turhaan. Varsity peli voitettiin ihan yhtä paljon ku ekalla kerralla, ja Junior varsity hävittiin ihan muutamalla pistellä. Molemmat oli tosi hyviä pelejä, joten saatiin kausi siis kunnialla loppuun.

Vikan pelin jälkeen
vas reun. Allison, Jordan, minä, Madison ja Tasha yrittää viel ehtiä kuvaan:)

Senior night näky meijän peleissä silleen, että aina kun joku senior meni kentälle sen nimen edessä aina sanottiin senior. Sit Varsity ja JV pelien välissä kaikki kokoontu isompaan liikkasaliin, jossa kaikki talviurheilulajien sekä tyttöjen että poikien seniorit kutsuttiin vanhempiensa kanssa kentälle. Jokainen senior sai omalta joukkueeltaan jonkun lahjan ja tietysti kukkia. Olihan se ihan mukavaa kuulua koulun vanhimpiin.

Senior night

En koskaan ajatellu, että viettäisin 18-vuotissyntymäpäiväni lähinnä korista pelaten toisella puolella maailmaa. Niin siinä vaan sitten kävi. Ei ehkä ihan niin hohdokasta kun olin aina pienempänä kuvitellu. Kyllähän me sitten kavereiden kanssa seuraavana viikonloppuna vähän juhlittiin, mutta aika kesyissä merkeissä.

Ensi kerralla lisää koulussa alkaneesta viimeisestä jaksosta uusine aineineen ja koris tulee viimein tiensä päähän. Nyt nukkumaan! Ensi kertaan siis, heips!

Kauden ensimmäinen tornaado

Monet on varmaan kuullukkin uutisista tossa parisen viikkoa siiten 28 päivä helmikuuta Keski-Amerikan seudun tornaadosta. (Alla kuva tornaadohavainnosta) Pahiten tuhoa se teki Missourissa.
Kansas valitettavasti kuuluu myös kyseiseen tornaadovyöhykkeeseen, joten meilläkään ei tornaadolta vältytty. Tuhot ei kuitenkaan ollu suuret. Vain yks mies kuoli Kansasin alueelta tornaadosta aiheutuneisiin vammoihinsa.

Ennen ku tänne ees tulin, ni kyllä kuullu et Kansasissa on paljon tornaadoja kevään tullessa. Isäntäperheen kanssa oltiin aiheesta keskusteltu ennen mun tänne tuloa, eikä syytä huoleen kuulemma ollu. Muistan myös ensimmäisenä iltana perheen pitäessä talon esittelykierrosta, tornaadosuoja osoitettiin hyvin tarkasti. Emmä sillon olis uskonu, että kyseille paikalle tulis vielä joskus käyttöä.

Tiistai-iltana kauden viimeisten korisharkkojen jälkeen kaikki tuntu olevan ihan normaalisti. Ilma vaan tuntu vähän raskaammalta, joten sateesta ei ollu epäilystäkään. Tornaado ei käyny kyllä missään vaiheessa edes mielessä. Iltaruoan jälkeen mun host-äiti ja sisarukset lähti teatteriharjoituksiin, sillä Spenser ja Whitney oli nyt saanu vihdoin roolit huhtikuussa ensi-iltaan tulvesta näytelmästä nimeltä Robe. Olin siis kaksin host-isän kans kotona. Suihkun raikkaana olin just alottanu tekee ranskalaista manikyyriä mun kynsiin, kun kuulin ulkoa sireenin huudon. Samaan aikaan mun host-isä juoksi alakerrasta hakemaan mua suojaan. En oikeen tienny et miten asiaan olis pitäny suhtautua, sillä olihan toi mun eka tornaadovarotus. Koulussa tornaadodrillit ei ollu vielä edes alkanu, sillä tornaadokauden pitäis alkaa vasta huhtikuussa. Niinpä mä sitten keräsin kamppeeni ja kipitin alakertaan suojaan. Salamat vaan välähteli ja sade oli niin ehkä rajuin, minkä oon koskaan nähny. Nettiyhteys oli tietysti poikki, joten kuunneltiin radiosta, missä se tornaado milloinkin liikku. Lähimpänä meitä tornaado oli noin 5 km päässä, kun se pyyhkäs Etelä-Hutchinsonin läpi kohti Buhleria. Noin tunnin kellarissa kykkimisen jälkeen, sireeni lakkas ujeltamasta ja soitettiin muulle perheelle. Teatterin katto oli kovan rankkasateen ansiosta alkanut vuotamaan, joten kotiin tuli melko märkää porukkaa.

Seuraavana päivänä koulussa, kyseinen tapahtuma oli esillä jo ihan kylläsymiseen asti. Lehdistä sai lukea erilaisia selviytymistarinoita niin Kansasin kuin muidenkin osavaltioiden alueilta. Ensimmäinen tornaadodrilli tuli melkee heti tapahtuneen jälkeen, jossa käynnössä vaan mentiin opettajan johdolla lähimpään maantason alapuolella olevaan kellariin tai luokkatilaan.

Monet säätutkijat ovat todenneet, että kerran tähän aikaan vuodesta on jo ollu tornaadoita, tämän vuoden tornaadokausi olis vähän rajumpi. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka hyvin moiset ennusteet pitävät paikkansa.