perjantai 23. joulukuuta 2011

I'm dreaming of a white Christmas

Niin se vaan joulun tulee tähänkin maailman kolkkaan. Joululaulut on soinu kaupoissa jo Halloweenista asti ja thanksgiving jälkeen ihmiset alko laittaa joulukoristeita. Pikku hiljaa meijänkin kotikatu alko täyttyä jouluvaloista. Ei oo kyllä ollu vaikee huomata, että joulu on amerikkalaisten suosikki juhlapyhä.


Ei sitä vaan pysty olla ihmittelemättä, miten paljon valoja yhteen taloon ja sen pihaan voi oikeen mahtua. Yks iltä käytiin oikeen ajelemassa ympäri Hutchinsonia ja bongailtiin ihmisten jouluvaloja. Yhenkin  talon pihalla oli oikeen musiikit ja jotain liikkuvia poroja pukin kanssa, joka sano "hohohhoo" aina kun joku käveli ohi. Ite meillä oli ihan hillitysti muutamat jouluvalot katon reunalla.




Tässä teille vähän esimakua siitä millasia noi talot voi pahimmillaan olla. Kuvitteleppas asuvas tollasessa talossa, joka koko ajan soittaa jotain..

 

Muuten kyllä tää joulun odottelu on menny aika tavalliseen tapaan. Ollaan leivottu pipareita, koristeltu kuusi (tosin jo kolme viikkoa ennen joulua) ja tehty joulusiivous. Lisäks meijän kuorolla oli viime sunnuntain kirkolla semmonen jouluspektaakkeli. Tässä vähän kuvia..









Kohta puoliin ollaan lähdössä ajelemaan kohti Delphosta ja siitä sitten matka jatkuu kohti Nebraskaa, jossa ollaan joulu. Lunta siellä Nebraskassa on kuulemma ihan polviin asti, joten saikin kun saikin sen toivomani valkoisen joulun. Mutta hyvää joulua kaikille sinne Suomeen ja tietysti myös muihinkin maanosiin!

torstai 22. joulukuuta 2011

Basketball, game from America

On taas kulunu vähän aikaa ku oon kirjotellu, joten pahoittelut siis. Viime päivinä vaan koris on pitäny mut aika kiireisenä. Meillä on treenit joka päivä maanantaista lauantaihin ja kaks pelii viikossa, joten tekemisen puutteesta ei ainakaan oo ollu ongelmaa. Silti jokainen tunti mitä on tullu hikoiltua siinä samaisessa salissa, on todellakin ollut sen arvoista!


Treeneistä..
Treenien jälkeen..


Koris on ollu täällä aika paljon erilaista kun Suomessa. Tai no ei nyt säännöt sinänsä, mutta melkeenpä kaikki muu. Suurimmat erot tuo varmaan se, että me pelata seuran puitteissa, vaan yritetän tuoda kunniaa koululle. Ennen pelejä jopa sanomalehdissä on spekuloinnit siitä kuka on voittaa seuraavan ottelun ja tietysti pelin jälkeen suurimmat pisteentekijät ja valmentaja antaa haastattelun lehteen. Meijän pelejä on aina kattomassa paljon enemmän ihmisiä ku Suomessa, ja oppilaille on tehty oikeen oma katsomo. Aikalisillä ja erätauoilla meillä on koulun bändi soittamassa live-musiikkia ja cheerleaderit sun muut tanssijat tuomassa lisää fiilistä. Ja tietysti ennen pelejä kuunnellaan kansallislaulu käsi sydämellä. Ekat pelit mua jännitti just ihan sikana. Esim. vapareita oli hirvee heittää ku vastustajankatsomo buuuaa, mut niin sitä siihenki vaan tottu. Enää en ees ajattele koko yleisöä.


















Joukkueen mainostaminen on myös tärkeetä. Ennen ku kausi ees alko, ni käytiin Hutchinsonin lentokentällä ottamassa vähän valokuvia lentokoneen kanssa. Tehdään siis julisteita meijän joukkueesta, senioreista (pelaajat, jotka ei ens vuonna oo enää täällä) ja yksilöjulisteita. En voinu ymmärtää koko juttua, mutta kyllä niistä kuvista tuli ihan hienoja. Eipä päässy taaskaan unohtumaan, että mihin maahan sitä on tullu muutettua :D

Seniorit
Hutch high basketball ladies

Tähän asti pelit on menny ihan suhteellisen hyvin. Tosin tän vuoden vika peli oli aikamoinen nöyryytys, mutta jos sitä ei lasketa:) Eilen alko loma koulusta, mikä tarkottaa muutaman päivän lomaa myös treeneistä. Nyt ei muuta hyviä joulun odotuksia kaikille, sillä sehän on jo ihan nurkan takana!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Thanksgiving break

Niinku varmaan kaikki tietää kiitospäivä on aika iso juttu Amerikassa. Sitä vietetään joka vuosi marraskuun  neljäntenä torstaina, ja tänä vuonna se siis sattu olemaan 25.11. Iso osa kiitospäivää on syöminen, mutta myös sukulaisten tapaaminen on tärkeetä.

Kiitospäivän ansiosta saatiin koulusta vapaata kolme päivää plus viikoloppu, joten meillä oli hyvin aikaa ajaa Delphokseen (jep, siihen pikkukylään) mun isovanhempien luokse. Myös mun host-äidin sisko perheineen oli tulossa sinne, joten oltiin oikeen koko "suku" koolla. 

Keskiviikkona ku tultiin Delphokseen, ilma oli niin kaunis, että mun host-äiti totes, että nyt ois oikeen oiva hetki näyttää Lauralle vähän perinteistä Kansas-maisemaa. Ajettiin muutama maili sellaselle kukkulalle ja Kansas-maisemalta se todellakin näytti. Heinäpaaleja ja peltoja silmänkantamattomiin, ja lehmien ammunta vaan kuulu jostain kaukaa..

Kukkun huipulla oli Pike-nimisen miehen muistomerkki, joka tuli tutkimusmatkalle Kansasiin ja oli siis eka valkoinen täällä, sillä tohon aikaan Kansasissa asu vaan intiaanit. Myöhemmin Piken myötä valkoset sit muutti ja perusti farmeja tänne.

Kartta Piken reitistä













Kukkulalta ajettiin sellasen kallion luokse, jossa joskus aikoinaan intiaanit oli tehny koloja, joista ne pysty tähyilemään vihollisia. Tie ton kallion luokse oli nyt niin huonossa kunnossa, ettei pystytty menee ihan lähelle, joten mulla ei nyt valitettavasti oo kuvii siitä paikasta, mutta hienolta se silti näytti. 

Ku tultiin takas mun host-äidin siskon perhe "The Browns" oli tullu. (On muuten aika hauska yhteensattuma, et mun host-äiti nai meihen, jonka sukunimi on White ja sen sisko Brown-nimisen miehen.) Kiitospäivähän on vasta torstraina, joten keskiviikkon ei sit sen ihmeempiä tehty. Katottiin leffoja telkkarista ja pelailtiin korttia.. 

Torstai-aamuna lapset käskettiin ulos näyttämään mulle vähän sitä kaupunkia, sillä aikaa kun naiset teki ruokaa ja miehet katto amerikkalaista futista telkkarista. Oltiin aikasemminkin oltu tossa kaupungissa, joten sen pienuus ei enää yllättäny mua. Oli se silti aika mielenkiintoista tavata esim. kolme hevosta keskellä katua etenkin vaan muutama auto ajo ohi. Koko kylä vaikutti iha kuolleelta. Monet selvästi vietti kiitospäivää joissain ihan muualla kun Delphoksessa..









Delphoksen kirkko

Serkukset

Takas tultua olikin sitten kiitospäivän ateria syöjiä vaille valmiina. Ruokaa oli vaikka kuinka paljon, mutta iltaan mennessä lähes kaikki oli menny. Koko toi ateria muistutti hyvin paljon meijän jouluateriaa, jopa perunamuusi oli päässy ruokalsitalle. Perunamuusin ja kalkkunan lisäks meillä oli: nuudeleita, papuja sellasessa kastikkeessa, tavallista kastiketta, dressing:ksi kutsuttua kalkkunan kanssa syötävää sosetta, kurpitsavaahtoa, erilaisia hyytelöitä, vihanneksia, itetehtyä leipää ja jälkkäriksi 5:ttä erilaista piirakkaa, joista kurpitsa on vissiin se mitä kiitospäivän kuuluis syödä. Muutamat kuvat lienee paikallaan, ku toi kuvailu oli aika vaikeeta..

Kiireiset naiset.. 
Nuudeleiden valmistusta.. 
Pöytäkoristeet



Green beans
Kalkkuna.. Harmi ku en ehtiny saada kuvaa kokonaisesta kalkkunasta 
Kurpitsavaahto (aika makeeta) 
hyytelö 
Perunamuusi, nuudelit ja leipä 
Kalkkunan dressing. Ihan ku toissa ois ollu mukana riisiä, mut en oo ihan varma. Kanelia ainakin..

Kirsikkapiirakka ja takana kurpitsa
Omenapiirakka
Mansikka-raparperi piirakka
Sitruunapiirakka

Piirakat. Ruskea ja perimmäisin on se kurpitsapiirakka, josta mulla ei ollukkaan isompaa kuvaa.. 

Jokaisella oli nimikoitu paikka ja pätkä raamatusta, joka jokaisen piti lukee ennen ruokaa
Vas. reuna: Jeff (host-isä), Bruce (host-äidin isä), Bethany (serkku), minä, Rochelle (host-äiti), Andrew (serkku), Whitney(host-sisko), Darline (host-äidin äiti), Mark (host-äidin siskon mies), Denise (host-äidin sisko), Spencer (host-veli)
Perjantai-iltana ajettiin sit takasin Hutchinsoniin, ku mulla oli launtaina koristreenit. Oli ihan kiva päästä vähän sulattelemaan noita ruokia. Niinpä sitä sit tuli kiitospäiväki koettua, ja oon taas yhtä astetta amerikkalaisempi. Eipä tässä muuta kun joulua odotellessa..